Voiko työnantaja pyytää irtisanoutumaan?

Työnantaja voi irtisanoa tai purkaa työntekijän työsopimuksen painavin syin, jos henkilö on käyttäytynyt välinpitämättömästi ja vakavasti vaarantanut oman tai muiden työturvallisuuden, tai toiminut uhkaavasti tai väkivaltaisesti. Näissäkin tilanteissa työntekijällä on oikeus tulla kuulluksi.

Onko työnantajan pakko suostua hoitovapaaseen?

Hoitovapaata voi pääsääntöisesti pitää enintään kaksi vähintään kuukauden pituista jaksoa kunkin lapsen osalta. Hoitovapaan pitämisestä tulee ilmoittaa työnantajalle vähintään kaksi kuukautta ennen sen aloittamista. Oikeus hoitovapaan pitämiseen on ehdoton, eikä siihen tarvita työnantajan lupaa tai suostumusta.

Saako työnantaja kysyä uskonnosta?

Kielletyt työhaastattelukysymykset voivat olla esimerkiksi kysymyksiä asepalveluksen suorittamisesta, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta, alkoholin käytöstä, ammattiliitosta tai poliittisesta vakaumuksesta ei siis tarvitse vastata.

Mitä entinen työnantaja saa kertoa?

Jokainen voi miettiä, mikä on korrektia, mutta kyllä entinen pomo saa kertoa entisen alaisen työtahdista, -taidoista tai tavoista. Hän voi kertoa, jos tämä ex-alainen hutiloi ja on armoton myöhästelijä. Mitä tahansa hän ei silti voi suustaan päästää, sillä salassapitovelvollisuus on voimassa työsuhteen päätyttyäkin.

Voiko työnantaja päättää isyysvapaan ajankohdan?

Työntekijällä on ehdoton oikeus isyysvapaaseen. Mikäli työntekijä haluaa pitää isyysvapaata, ei työnantaja voi sitä estää. Mitään työnantajalta saatua lupaa tai suostumusta isyysvapaan pitämiseen ei siis tarvita. Isyysvapaan ajalta Kela maksaa ansiosidonnaista isyysrahaa.

Onko työnantajan pakko myöntää isyysloma?

Työntekijällä on ehdoton oikeus isyysvapaaseen. Mikäli työntekijä haluaa pitää isyysvapaata, ei työnantaja voi sitä estää. Mitään työnantajalta saatua lupaa tai suostumusta isyysvapaan pitämiseen ei siis tarvita. Isyysvapaan ajalta Kela maksaa ansiosidonnaista isyysrahaa.

Onko työnantajan pakko myöntää isyysvapaata?

Työntekijällä on ehdoton oikeus isyysvapaaseen. Mikäli työntekijä haluaa pitää isyysvapaata, ei työnantaja voi sitä estää. Mitään työnantajalta saatua lupaa tai suostumusta isyysvapaan pitämiseen ei siis tarvita. Isyysvapaan ajalta Kela maksaa ansiosidonnaista isyysrahaa.

Saako työnantaja kysyä onko lapsia?

Tasa-arvolain perusteella kiellettyjä haastattelukysymyksiä ovat esimerkiksi kysymykset raskaudesta, perhesuunnittelusta, lasten lukumäärästä ja lastenhoidon järjestämisestä.

Jätä kommentti