Pitääkö työnantajalle kertoa irtisanomisen syy?

Työnantaja voi irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan eli jatkuvan työsopimuksen, mutta ei määräaikaista työsopimusta. Työnantaja voi irtisanoa työntekijän vain, jos hänellä on siihen asiallinen ja painava syy. Työnantajan täytyy aina perustella eli selittää työntekijälle irtisanomisen syy.

Voiko vakituisen työntekijän irtisanoa?

Työnantaja voi irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan eli jatkuvan työsopimuksen, mutta ei määräaikaista työsopimusta. Työnantaja voi irtisanoa työntekijän vain, jos hänellä on siihen asiallinen ja painava syy. Työnantajan täytyy aina perustella eli selittää työntekijälle irtisanomisen syy.

Voiko työnantaja kieltäytyä irtisanomisesta?

Työnantajakaan ei voi irtisanoa sinua, kun työsopimus on kesken. Vaikka määräaikaisen työsopimuksen irtisanomisesta ei olisi sovittu työsopimuksessa, voit kuitenkin yrittää sopia työsuhteen päättämisestä ennen määräaikaisen sopimuksen päättymistä työnantajasi kanssa.

Voiko työnantaja estää osatyökyvyttömyyseläkkeen?

Työnantaja pyrkii järjestämään henkilölle osa-aikatyötä, mutta ehdotonta velvollisuutta työnantajalla ei tähän ole. Osatyökyvyttömyyseläke voidaan myöntää henkilölle, jonka työkyvyn menetys on vähintään 2/5.

Onko työnantajan pakko myöntää osa aikaeläke?

Vuoden 2017 eläkeuudistuksessa osaaikaeläke poistui ja sen tilalle tuli osittainen varhennettu vanhuuseläke. Osittainen varhennettu vanhuuseläke voi alkaa aikaisintaan 1.2.2017. Uusia osa-aikaeläkkeitä ei enää myönnetä 1.1.2017 jälkeen. eikä saa mitään muuta työeläkettä.

Milloin työnantaja voi laittaa eläkkeelle?

Vanhuuseläkkeen hakeminen edellyttää irtisanoutumista palvelussuhteesta. Tällä hetkellä vanhuuseläkkeelle voi siirtyä joustavasti 63–68 vuoden iässä. Ennen 1.1.1955 syntyneiden yleinen vanhuuseläkeikä on 63 vuotta.

Voiko työnantaja irtisanoa määräaikaisen sopimuksen?

Määräaikaisesta työsuhteesta voi irtisanoutua vain, jos siitä sovitaan työnantajan kanssa tai jos määräaikaisuus kestää yli viisi vuotta. Jos haluat päättää määräaikaisen työsuhteesi, tarkista, onko päättämisestä sovittu työsopimuksessa. Jos ei, voit yrittää sopia työsuhteen päättämisestä työnantajasi kanssa.

Milloin työnantaja voi irtisanoa määräaikaisen työsopimuksen?

Määräaikaisesta työsuhteesta voi irtisanoutua vain, jos siitä sovitaan työnantajan kanssa tai jos määräaikaisuus kestää yli viisi vuotta. Jos haluat päättää määräaikaisen työsuhteesi, tarkista, onko päättämisestä sovittu työsopimuksessa. Jos ei, voit yrittää sopia työsuhteen päättämisestä työnantajasi kanssa.

Voiko työnantaja irtisanoa?

Jätä kommentti