Työnantaja voi hakea osasairauspäivärahaa siinä tapauksessa, että lääkäri on puoltanut osa-aikatyötä ja työntekijän kanssa on sovittu määräaikaisesta osa-aikatyöstä. Sen lisäksi työnantajan pitää maksaa osa-aikatyön ajalta kokoaikatyön palkka.
Paljonko on Osasairauspäiväraha?
Määrä Osasairauspäivärahan euromäärä on aina puolet sairauspäivärahan määrästä. Sitä maksetaan vähintään 12 arkipäivää ja enintään 120 arkipäivää.
Miksi sairauspäiväraha maksetaan työnantajalle?
Kun työnantaja maksaa työntekijälleen palkkaa työkyvyttömyydestä johtuvan poissaolon ajalta, Kela voi yhtäjaksoisen omavastuuajan jälkeen maksaa sairauspäivärahan tai osasairauspäivärahan työnantajalle.
Miten työnantaja hakee sairauspäivärahaa?
Kirjaudu Työnantajan asiointipalveluun Suomi. fi-tunnistuksella. Verkkoasioinnissa auttaa asiointiopas Näin haet sairauspäivärahaa työnantajalle (pdf). Isot työnantajat voivat myös lähettää hakemuksen eSara-tiedostona Ilmoitin.
Mikä on Päivärahapäätös?
Jos työnantaja on sairauspäivärahan omavastuuajan jälkeen maksanut palkkaa työntekijänsä sairauspoissaolon ajalta, sekä työntekijä että työnantaja saavat päivärahapäätöksen Kelasta. Päätöksestä selviää päivärahakauden pituus, päivärahan määrä ja maksupäivät sekä tilinumero, jolle päiväraha maksetaan.
Milloin työnantaja voi hakea sairauspäivärahaa?
Sairauspäivärahan hakeminen työnantajalle. Työnantajan pitää hakea sairauspäiväraha 2 kuukauden kuluessa työkyvyttömyyden alkamisesta. Alkamispäivä on yleensä lääkärintodistukseen merkitty työkyvyttömyyden alkamispäivä, joka voi olla lääkärissäkäyntipäivä ja kuulua päivärahan omavastuuaikaan.
Mikä on sairauspäivärahan omavastuuaika?
Kela maksaa sairauspäivärahaa vasta omavastuuajan jälkeen. Omavastuuaika on sairastumispäivä ja sitä yhtäjaksoisesti seuraavat 9 arkipäivää. Arkipäiviä ovat myös lauantait ja aattopäivät. Omavastuuaika alkaa yleensä siitä päivästä, joka on lääkärintodistuksessa merkitty työkyvyttömyyden alkamispäiväksi.
Miksi Kela maksaa sairauspäivärahaa työnantajalle?
Kela maksaa sairauspäivärahan työnantajalle, jos työnantaja on maksanut työntekijälle palkkaa sairauspäivärahan omavastuuajan jälkeisen poissaolon ajalta. Omavastuuaika alkaa yleensä siitä päivästä, jolloin lääkäri on todennut työkyvyttömyyden.
Montako päivää työnantaja maksaa sairauspäivärahaa?
Käytännössä palkan maksaminen jatkuu normaalisti vain sairauden ensimmäiset 10 työpäivää Jos sairastumispäivä on työpäivä, se lasketaan mukaan. Kymmenen päivän jälkeen siirrytään sairausajan palkan piiristä sairauspäivärahan piiriin, jonka maksaa Kela.
Voiko työnantaja hakea sairauspäivärahaa?
Sairauspäivärahaa voi hakea työntekijä itse tai työnantaja, joka maksaa palkkaa sairausajalta.