Sairasajan palkka
Useimmissa sopimuksissa työnantajan palkanmaksuvelvollisuus on työsuhteen kestosta riippuen enimmillään 8 viikkoa. Työehtosopimuksissa on pääasiallisesti sovittu, että Kela maksaa sairausvakuutuksen sairauspäivärahan suoraan työnantajalle jolloin työnantaja maksaa työntekijälle sairausajanpalkan.
Pitääkö muutosta ilmoittaa työnantajalle?
Työntekijän velvollisuuksiin kuuluu kertoa työnantajalle muutoksista, jotka vaikuttavat hänen työskentelyynsä ja työtehtävistä suoriutumiseensa.
Kannattaako masennuksesta kertoa työnantajalle?
Jos työntekijä potee esimerkiksi masennusta tai ahdistuneisuutta, käy terapeutilla ja hoitaa työnsä, niin ei ole mitään syytä kertoa siitä, Lotta Savinko sanoo. Mari Koskinen toteaa, että sairaus voi tulla ilmi, jos sen takia joutuu sairauslomalle.
Voiko työnantaja pakottaa ylitöihin Pam?
Työnantajalla on lain mukaan velvollisuus tarjota omille osa-aikatyöntekijöilleen lisätyötä ennen uuden työvoiman palkkaamista. Ylityön tekeminen on työntekijälle aina vapaaehtoista ja työnantajan on pyydettävä työntekijää tekemään ylityötä. Ylityöstä on eri työehtosopimuksissa erilaisia määräyksiä.
Voiko työnantaja pakottaa seisomaan?
Työnantajalla on laista tuleva huolehtimisvelvoite ja se ei toteudu, jos työntekijä joutuu seisomaan koko työvuoron käytännössä paikoillaan, vaikka työn tekeminen ei vaadi sitä. Tilannetta ei muuta, jos työvuoron pituus lyhennettään esimerkiksi neljään tuntiin.
Milloin työnantaja voi vaatia Huumausainetodistuksen?
Huumetesti työsuhteen aikana
Jos työsuhteen aikana työntekijän työnkuva muuttuu niin, että huumausainetodistuksen edellytykset täyttyvät, työnantaja voi pyytää todistusta. Jos työntekijä ei toimita huumausainetodistusta, seurauksena voi olla työsuhteen päättäminen tai varoitus.
Milloin työnantajalla on oikeus pyytää Huumausainetodistus?
Jos työsuhteen aikana työntekijän työnkuva muuttuu niin, että huumausainetodistuksen edellytykset täyttyvät, työnantaja voi pyytää todistusta. Jos työntekijä ei toimita huumausainetodistusta, seurauksena voi olla työsuhteen päättäminen tai varoitus.
Pitääkö työnantajalle kertoa osoite?
Yritystoiminnasta pitää kertoa
Lähtökohtaisesti työnantajalle ei kuulu, missä työntekijä asuu tai minne hän muuttaa. Jos asiointi työnantajan ja työntekijän välillä hoituu sähköisesti, osoitetietoja ei tarvitse antaa, mutta palkanmaksua varten ne kuitenkin tarvitaan.
Milloin työnantajalla on oikeus vaatia työntekijää toimittamaan Huumausainetodistus?
Huumetesti työsuhteen aikana
Jos työsuhteen aikana työntekijän työnkuva muuttuu niin, että huumausainetodistuksen edellytykset täyttyvät, työnantaja voi pyytää todistusta. Jos työntekijä ei toimita huumausainetodistusta, seurauksena voi olla työsuhteen päättäminen tai varoitus.
Saako työnantaja kertoa poissaolon syyn?
Työnantaja ei saa kertoa työntekijän jäävän äitiys- tai isyyslomalle. Työntekijän poissaolosta ja sen ajankohdasta voidaan kertoa, mutta ei poissaolon syytä, Lahermaa toteaa.
Saako työnantaja tietää liittoon kuulumisesta?
Henkilötietolain mukaan arkaluontoisten henkilötietojen käsittely on pääsääntöisesti kielletty. Arkaluontoisia henkilötietoja ovat esimerkiksi henkilön ammattiliittoon kuulumista, seksuaalista suuntautumista, etnistä alkuperää, uskonnollista vakaumusta ja terveydentilaa koskevat tiedot.