Yhteiskuntavastuullisella ajattelulla yritys pystyy huomioimaan oman toimintansa vaikutukset ympäristöön ja yhteiskuntaan, sekä osoittamaan vastuunkantoa yhteiskunnasta ylipäänsä. Yritysvastuu tarkoittaa käytännössä yhteiskunta- ja ympäristövastuullisen toiminnan liittämistä yrityksen päivittäiseen liiketoimintaan.
Mikä on yrityksen sosiaalinen vastuu?
Sosiaalinen vastuu on välittämistä
Yrityksen sosiaalinen vastuu tarkoittaa muun muassa vastuuta omasta henkilöstöstä, kuten työterveydestä ja -turvallisuudesta, osaamisesta ja tasa-arvosta. Välillisesti sosiaalista vastuuta kannetaan myös alihankkijoiden ja tavarantoimittajien työntekijöiden työoloista.
Kuka on vastuussa yrityksen taloudesta?
Tilinpäätöksen laatiminen kuuluu hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Näiden tulee myös päivätä ja allekirjoittaa tilinpäätös. Käytännössä esim. tilitoimisto usein laatii tilinpäätöksen, mutta vastuu laatimisesta ja allekirjoittamisesta on kuitenkin hallituksella.
Onko yrityksellä vastuuvakuutus?
Vastuuvakuutus on yrityksen ja yrittäjän perusvakuutus
Vastuuvakuutuksen ero tavalliseen vahinkovakuutukseen on se, että siitä korvataan jollekin toiselle aiheutuneita vahinkoja. Vastuuvakuutus suojaa vakuutuksenottajan yritystä korvausvelvollisuuden sattuessa.
Mitä yrityksen vastuuvakuutus ei korvaa?
Tuotteen virheestä johtuva vahinko
Valmistavaa toimintaa harjoittavan yrityksen yleinen vastuuvakuutus ei korvaa toiselle toimitetun tuotteen tai valmisteen virheellisyydestä tai puutteellisista (käyttö)ohjeista aiheutunutta vahinkoa. Tätä riskiä voidaan kattaa erillisellä tuotevastuuvakuutuksella.
Kuka on vastuussa yrityksen tietosuojasta?
Kuka oikeasti vastaa tietosuojasta ja tietoturvasta? Yrityksen tietosuojavaltuutettu tai IT-ulkoistuskumppani ei ole lakiteknisesti vastuussa tietosuojaloukkauksista ja tietomurroista. Vastuussa on aina organisaation hallitus ja johto. Laskun maksaa luonnollisesti omistajat.
Mitä on ekologinen vastuu?
Ekologinen yhteiskuntavastuu on yritystoiminnan ympäristövaikutusten minimoimista. Sitä voi toteuttaa esimerkiksi suosimalla ympäristöystävällisiä toimintatapoja ja materiaaleja tai kehittämällä ympäristöystävällisiä tuotteita ja tuotantoprosesseja.
Mihin Amnestyn vaikutusvalta maailmalla perustuu?
Amnestyn tavoitteena on, että YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevat periaatteet saatetaan sitovasti voimaan kaikkialla maailmassa. Yritysten ihmisoikeusvastuun ei tule perustua vapaaehtoisuuteen, vaan yrityksiä tulee velvoittaa kunnioittamaan ihmisoikeuksia.
Kuka on yrityksen vastuuhenkilö?
Ketkä ovat yrityksen vastuuhenkilöt? Yrityksen virallisia vastuuhenkilöitä ovat yrityksen Kaupparekisteriin ilmoittamat henkilöt muun muassa hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja sekä prokuristit. Yrityksen vastuuhenkilö on lain mukaan valtuutettu edustamaan yritystä.
Kuka valitsee yrityksen hallituksen?
Yhtiökokous valitsee hallituksen jäsenet
Osakeyhtiön hallituksen valitsee yhtiökokous eli yhtiön osakkeenomistajat. Osakeyhtiön hallituksessa tulee osakeyhtiölain mukaan olla yhdestä viiteen varsinaista jäsentä, ellei asiasta ole yhtiöjärjestyksessä toisin määrätty.
Mitä yrityksen vastuuvakuutus korvaa?
Toiminnan vastuuvakuutus korvaa yrityksesi toiminnasta aiheutuneet henkilö- ja esinevahingot ja niihin suoraan liittyviä varallisuusvahinkoja. Jos aiheutat toiselle vahinkoa, olet velvollinen korvaamaan sen. Yrityksellesi voi syntyä korvausvelvollisuus, joka aiheuttaa ylimääräisiä ja ennalta arvaamattomia kustannuksia.
Miten taloudellisesti kestävällä tavalla vastuullinen yritys toimii?
Vastuullinen yritys toimii mahdollisimman kestävällä tavalla ja sovittaa yhteen yrityksen ja sen sidosryhmien tavoitteet ja odotukset. Parhaiten vastuullisuus toteutuu, kun yritys omaehtoisesti sitoutuu sen vahvistamiseen osana toimintansa kehittämistä.
Miksi yritysten tulee olla vastuullisia?
Vastuullisuus ei ole ainoastaan pakollisten säädösten noudattamista tai tapa nostaa yrityksen imagoa, vaan aito keino lisätä kilpailukykyä ja vastata kestävän kehityksen haasteisiin. Yritysvastuu voidaan jakaa kolmeen osa-alueeseen: taloudelliseen, ekologiseen ja sosiaaliseen vastuullisuuteen.